Entä jos yhteisellä ihmisyydellä olisi sukupuu?

Juuret kertovat, mistä tulemme. Tähtikartta kuvaa ihmisyyden DNA:ta – tekojen yhteyksiä, joita voimme löytää ja synnyttää yhdessä.

Voisiko ihmisten teoilla olla sukupuu? Pohdin, miten eri puolilla maailmaa syntyneet teot voisivat liittyä toisiinsa – ja miten näiden yhteyksien tunnistaminen voisi vahvistaa merkityksellisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja kokemusta yhteisestä ihmisyydestä.

Sukupuuta rakentaessa tapahtuu jotakin kiehtovaa. Ihmiset, joita emme ole koskaan tavanneet ja joiden olemassaolosta emme ehkä edes tienneet, alkavat liittyä omaan historiaamme. Eri sukuhaarat kohtaavat, yhdistyvät ja synnyttävät uusia haaroja.

Sukupuu tekee näkymättömiä yhteyksiä näkyviksi.

Mutta entä jos voisimme paitsi löytää yhteyksiä myös synnyttää niitä omilla teoillamme?

Ajatus, jolla on pitkät juuret

Olen yli kolmen vuosikymmenen ajan työskennellyt ympäristökasvatuksen, kansainvälisen kouluyhteistyön ja yhteisöllisen toiminnan parissa. Perustamani kansainvälisen ENO-kouluverkoston ja myöhemmin Peace Circle® -toiminnan kautta olen nähnyt, miten yhteiset arvot voivat muuttua konkreettisiksi teoiksi hyvin erilaisissa kulttuureissa ja ympäristöissä.

Olen myös pohtinut, miksi jotkut yhteiset kokemukset synnyttävät pitkäaikaista sitoutumista, kun taas toiset jäävät yksittäisiksi tapahtumiksi.Näitä kokemuksia olen jäsentänyt kirjatyössäni Turning Values into Visible Actions.Sen yhteydessä kehittämässäni mekanismissa yhteiset arvot, yhteinen ymmärrys ja näkyvät teot liittyvät yhteisen omistajuuden rakentumiseen. Kyse on jatkuvasta vuorovaikutuksesta, ei suoraviivaisesta ketjusta.

Vähitellen mieleeni nousi uusi kysymys: Mitä tapahtuu, kun yhden yhteisön teko avaa toiselle yhteisölle uuden mahdollisuuden toimia?

Tästä kysymyksestä on alkanut kasvaa HVIA2030, Human Values in Action.

Sama tarkoitus, erilaiset teot

Syyskuussa 2026 vietimme Global Peace Circle Day -päivää Plant and Care for Peace ry ja kansainvälisen Peace Circle® -verkoston kanssa. Mukana oli yli 200 koulua 35 maasta.

Yhteinen ajatus oli yksinkertainen: ihmiset kokoontuvat rauhanpuun ympärille ja ilmaisevat rauhaa sekä huolenpitoa ihmisistä ja luonnosta.

Mutta eri puolilla maailmaa tämä ajatus sai erilaisia muotoja.

Madagaskarilla Sabotsy Namehanan koulun oppilaat kokoontuivat rauhanpuunsa ympärille. Heidän videollaan kuultiin paikallista musiikkia, REKO BANDin Gasy Tsara, joka toi mukaan rakkautta omaa maata, luontoa, ihmisiä ja kulttuuria kohtaan.

Portugalissa Águas Santasin kouluyhteisössä rauhanpuusta tuli yhteinen taideteos, johon oppilaat kirjoittivat rauhaan liittyviä sanoja.

Georgiassa Zestafonin Anabasisi-koulun oppilaat istuttivat puun ja koristelivat sen värikkäillä nauhoilla, joihin liittyi viestejä ystävyydestä, rakkaudesta, yhteenkuuluvuudesta ja rauhasta.

Nämä eivät olleet saman toiminnan mekaanisia toistoja. Jokainen yhteisö toi mukaan oman kielensä, kulttuurinsa, luovuutensa ja tapansa ilmaista yhteistä tarkoitusta.

Sama lähtöajatus, mutta erilaiset teot.

Mitä emme vielä näe?

Global Peace Circle Day osoitti, miten yhteinen ajatus voi saada erilaisia paikallisia tulkintoja. Mutta mitä kaikkea näiden tekojen välille voisi vielä syntyä?

Mitä tapahtuisi, jos portugalilaiset oppilaat kohtaisivat madagaskarilaisten videon ja saisivat siitä uuden ajatuksen omaan toimintaansa?

Entä jos georgialaiset oppilaat löytäisivät toisessa maassa toteutetusta rauhanpiiristä jotakin, jota he haluaisivat soveltaa seuraavalla kerralla?

Nämä ovat mahdollisuuksia, eivät väitteitä jo syntyneistä yhteyksistä. Tiedämme, miten yhteisöt sovelsivat yhteistä ajatusta, mutta emme vielä tiedä, miten ne mahdollisesti vaikuttivat toistensa toimintaan.

Juuri tämä voisi olla seuraava askel: auttaa yhteisöjä kohtaamaan toistensa teot ja tunnistamaan, mitä niistä syntyy.

HVIA2030 yhteisö voisi kertoa omasta teostaan ja sen tarkoituksesta. Toinen yhteisö voisi kohdata sen, löytää siitä uuden mahdollisuuden ja toteuttaa oman, paikallisiin olosuhteisiin sopivan tekonsa.

Sen jälkeen se voisi lähettää alkuperäiselle yhteisölle viestin siitä, mikä sitä innosti, mitä se säilytti ja mitä muutti.

Alkuperäinen yhteisö voisi puolestaan tunnistaa yhteyden aidoksi.

Näin yhteys perustuisi ihmisten omaan kokemukseen ja tunnistamiseen, ei pelkkään tekojen samankaltaisuuteen tai teknologian päätelmään. Tunnistaminen ei myöskään tarkoittaisi toisen teon hyväksymistä, omistamista tai arvioimista.

Koulun oma rauhanpuu on arvokas sellaisenaan. Sen merkitys ei riipu siitä, innostaako se muita yhteisöjä.

Eikä jokaisen kohtaamisen tarvitse johtaa uuteen tekoon. Joskus toisen yhteisön kokemukseen tutustuminen voi jo itsessään avartaa ajattelua.

Tekoihin kätkeytyvä sukupuu – Ihmisyyden DNA?

Kun tutkimme sukumme historiaa, löydämme yhteyksiä, jotka ovat jo olemassa. Emme luo niitä tutkimalla, vaan opimme tunnistamaan ne.

Ihmisten teoissa on kiinnostava ero. Voimme sekä löytää aikaisemmin syntyneitä yhteyksiä että osallistua kokonaan uusien yhteyksien syntymiseen.

Yhden yhteisön teko voi avata mahdollisuuden toiselle. Joskus uusi teko voi saada vaikutteita usealta yhteisöltä samanaikaisesti.

Tällainen verkosto olisi perinteistä sukupuuta monimuotoisempi: sen haarat voisivat myös kohdata uudelleen ja yhdistyä. Tästä syntyi ajatus eräänlaisesta Ihmisyyden DNA:sta.

En tarkoita biologista perimää, vaan ihmisten toiminnassa kulkevia tarkoituksia, arvoja, kokemuksia ja vaikutteita. Ne eivät siirry muuttumattomina. Jokainen yhteisö tulkitsee kohtaamansa omista lähtökohdistaan, säilyttää jotakin, muuttaa jotakin ja synnyttää uutta.

Global Peace Circle Dayn erilaiset toteutukset havainnollistavat tätä: yhteinen tarkoitus ei edellytä samanlaista toimintaa.

HVIA2030 haluaisin päästä vielä pidemmälle ja tunnistaa myös todellisia yhteyksiä, joiden kautta yhteisöt kohtaavat toistensa kokemuksia.

Yhteinen ihmisyys ei olisi vain abstrakti ajatus. Sen yhteyksistä voisi löytyä konkreettisia jälkiä ihmisten toiminnassa.

Mitä haluan ymmärtää?

HVIA2030 syvä intentio kiteytyy yhteen lauseeseen:

Vahvistaa merkityksellisyyttä, ihmisten välisiä yhteyksiä ja yhteistä ihmisyyttä tekemällä teot näkyviksi. Tämä on koko ajatuksen ydin. Ei teknologia, tietokanta tai kartta, vaan ihmiset ja heidän kokemuksensa.

Ajattelen esimerkiksi Global Peace Circle Dayhin osallistunutta koulua. Sen oppilaat ovat tehneet jotakin itselleen tärkeää. Entä jos he myöhemmin saisivat tietää, että heidän tekonsa on auttanut toista kouluyhteisöä löytämään oman tapansa toimia?

Voisiko tämä vahvistaa kokemusta oman toiminnan merkityksellisyydestä?

Ja voisiko toisessa yhteisössä syntyä tunne siitä, että jossakin muualla ihmiset jakavat samanlaisia tarkoituksia, vaikka heidän olosuhteensa ovat erilaiset?

En vielä tiedä vastauksia. En myöskään oleta, että yhteyden tunnistaminen automaattisesti vahvistaisi merkityksellisyyttä tai yhteenkuuluvuutta.

On myös mahdollista, että yhteyksien näkeminen herättää vertailua tai saa oman teon tuntumaan pieneltä. Kaikille tällaiset yhteydet eivät välttämättä ole merkityksellisiä.

Myös nämä kokemukset ovat tärkeitä ymmärtää.

Käytännön kokeilut ja mahdollinen myöhempi tutkimus voivat auttaa selvittämään, millaisia merkityksiä ihmiset antavat näille yhteyksille.

Kun verkosto alkaa kasvaa

Kehitän parhaillaan HVIA2030 ensimmäistä digitaalista prototyyppiä ja kerään siitä palautetta. Ajattelen ympäristöä, jossa yhteisöt voivat kertoa teoistaan ja tunnistaa niiden välisiä yhteyksiä.

Vähitellen voisi muodostua kasvava kartta. Aluksi siinä näkyisi yksittäisiä tekoja, sitten ihmisten tunnistamia yhteyksiä. Uusia tekoja syntyisi, vaikutteet kohtaisivat ja verkosto saisi uusia muotoja.

Teknologian tehtävä olisi auttaa ihmisiä huomaamaan nämä yhteydet, ei päättää heidän puolestaan, mitkä niistä ovat aitoja tai merkityksellisiä. Kartta ei myöskään saisi muuttua uudeksi raportointivelvollisuudeksi.

Maailmassa tapahtuu joka päivä lukemattomia pieniä ja suuria tekoja, jotka kertovat huolenpidosta, vastuusta, toivosta ja halusta rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Useimmat niistä jäävät toisillemme näkymättömiksi. Ehkä yksi tärkeimmistä kysymyksistä ei olekaan vain se, miten saamme ihmiset toimimaan.

Yhtä tärkeää voi olla, miten autamme heitä näkemään oman toimintansa yhteydet muihin ihmisiin. Silloin emme vain kerro ihmisille, että olemme osa yhteistä ihmisyyttä. Voimme auttaa heitä löytämään siitä konkreettisia yhteyksiä omien kokemustensa ja tekojensa kautta.

Sukupuu tekee näkyväksi, mistä tulemme. Voisiko tekojemme kasvava verkosto tehdä näkyväksi, mihin kuulumme – ja mitä voimme yhdessä saada kasvamaan?

Oletko joskus huomannut oman tekosi innostaneen ihmisiä toisessa yhteisössä? Tai saanut itse ajatuksen toimia nähtyäsi, mitä muualla on tehty?