Rauhanympyrä – satu toivosta, yhteydestä ja kasvusta

Rauhanympyrän – eli Peace Circlen – ympärille on nyt luotu satu, joka kuljettaa lukijan sukupolvien ketjussa paikkaan, jossa rauha ei synny rakentamalla vaan istuttamalla.

Tarina on osa laajempaa Peace Circle® -pedagogista mallia, joka yhdistää arvot, ymmärryksen ja toiminnan. Se sopii perheen pienimmille – ja kaikille, jotka kaipaavat toivoa, yhteyttä ja kasvua.

Kauan sitten kylän laidalle oli jäänyt hiljainen ja avoin paikka. Sen heinikkoon oli tallautunut kapea oikopolku. Paikka tuntui odottavan jotain - aivan kuin se ei olisi unohtunut, vaan hiljaa toivonut.

Eräänä päivänä sitä kohti käveli kaksi nuorta, Helmi ja Väinö. Helmi istutti tammen, joka sai hänet muistamaan rakasta mummiaan. Väinö istutti kuusen, joka toi mieleen hänen kotiseutunsa kaukana pohjoisessa.

Puut kasvoivat. Ja kasvoivat. Tammen kyljessä oli pieni arpi – joku oli joskus yrittänyt kaataa sen. Silti se jatkoi kasvuaan. Väinön kuusi oli kaksilatvainen, sillä kova myrsky oli katkaissut sen latvan jo taimena. Aikaa kului. Helmi ja Väinö vanhenivat. Eräänä päivänä samalle paikalle tulivat heidän tyttärensä Inkeri puolisonsa Juhon kanssa. He olivat juuri menneet naimisiin. Inkeri istutti pihlajan, Juho lehmuksen. Puut kasvoivat hitaasti, mutta varmasti. Keväät, kesät, syksyt ja talvet seurasivat toisiaan. Ja eräänä keväisenä sunnuntaiaamuna polkua pitkin kävelivät Helmi, Väinö, Inkeri ja Juho ja heidän lapsensa. Jokaisella oli mukanaan pieni puuntaimi. Väinö hymyili lapsille ja sanoi: "Istutetaan jokaiselle oma puu, joka kasvaa juuri teidän näköiseksenne!" Olli istutti ensimmäisenä puun, joka oli kuin uteliaisuus, aina kurkottamassa uutta kohti. Hän kysyi heti: "Ukki, kuinka kauan kestää, että minun puuni on yhtä suuri kuin sinun kuusesi?"  Väinö naurahti ja vastasi: "Siihen menee vielä pitkä, pitkä aika, ja voi olla, ettemme me mummin kanssa sitä ehdi nähdä. Mutta sinä ehdit."

Ollin kaksossisko Ella istutti puunsa viereen, täsmälleen samalle linjalle Ollin kanssa, sillä hän piti tarkkuudesta ja että kaikki on oikein ja järjestyksessä. Akseli istutti puun eläimille, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Perheen ottopoika Cajo istutti puun erilaisuudelle. Hän tiesi, että jokainen on tärkeä juuri sellaisina kuin on. Hertta istutti puun ystävyydelle, jotta kaikki muistaisivat auttaa toisiaan. Viimeisenä tuli pikku Eppu. Hänellä oli mukanaan pieni omenapuun taimi, jossa oli jo kukkia. Eppu istutti sen itsekseen, lähelle tammea, paikkaan, missä aurinko paistoi pisimpään. Ja kun Eppu oli istuttanut puunsa, tuntui kuin koko paikka olisi vetänyt syvään henkeä. Eppu katsoi ympärilleen ja sanoi iloisesti: "Nyt meillä on tässä yhdeksän puuta mummin tammen ympärillä. Yhteensä kymmenen!"

Seuraavalla viikolla tuli paikalle koululaisia opettajansa kanssa. He eivät tienneet paikan tarinaa, mutta opettaja kertoi heille puista - ja siitä, miten ne voisivat kasvaa kauniiksi puistoksi. Niinpä lapset alkoivat istuttaa taimia. He istuttivat niitä ympyrän muotoon pienten ja isojen puiden ympärille, aivan kuin suojaksi. Ja samalla, melkein huomaamatta, syntyi jotain. Keskellä, polun päässä, seisoi tammi. Siitä lähti kolme suoraa riviä, joissa jokaisessa kolme puuta.  Niiden ympärille oli istutettu uusia taimia. Ympyrä sulkeutui. Tuli syksy.  Helmi ja Väinö tulivat Epun kanssa paikalle. He pysähtyivät ja ihmeekseen huomasivat koululaisten istuttaman ympyrän.  Eppu katsoi Helmiä ja kysyi: "Mummi, mikä tämän paikan nimi olisi?" Helmi hymyili ja vastasi:"Sitä ei ole piirretty. Eikä rakennettu. Se on istutettu. Tämä on meidän Rauhanympyrämme.”

Ja niin siitä tuli tärkeä paikka. Lapset, opettajat ja kyläläiset alkoivat pitää siitä huolta. Siellä opittiin, istuttiin ja vietettiin aikaa. Ja muistettiin, että rauhasta täytyy pitää huolta – aivan kuten puistakin. Rauhanympyrä jatkaa kasvuaan joka kerta, kun tämä satu luetaan, taimi istutetaan tai joku pysähtyy miettimään, millainen puu minusta kasvaisi.