Yhteinen talomme - kertomus toivosta

Tämä on toivon tarina. Se palasi, kun talon perusta alkoi jälleen näkyä.

Maailma on yhteinen talomme.

Se rakennettiin aikana, jolloin maailma oli kokenut enemmän kuin tarpeeksi hajoamista, väkivaltaa ja kärsimystä. Silloin päätettiin luoda jotakin kestävää ja yhteistä.

Talo rakennettiin ihmisarvolle, rauhalle, oikeudenmukaisuudelle ja vastuulle toisistamme. Niiden varaan koko rakennus asettui.

Alussa talossa oli vain ne huoneet, jotka tekivät talosta yhteisen kodin.

Oli keittiö. Siellä ihmiset kohtasivat toisensa arjessa. Keittiössä kuunneltiin, jaettiin huolia ja pidettiin huolta toisistamme.

Oli kammari, jossa oli kirjoja ja rauhaa. Siellä pysähdyttiin ajattelemaan, kysyttiin miksi ja rakennettiin ymmärrystä.

Ja oli iso tupa – talon yhteinen tila. Sinne kokoonnuttiin tekemään yhdessä puhdetöitä. Tuvassa yhteinen vastuu muuttui teoiksi.

Näissä huoneissa elettiin arkea.

Ajan myötä taloa alettiin kehittää. Talo kasvoi, monimutkaistui ja laajeni. Mukavuutta lisättiin, turvallisuutta parannettiin ja toimintaa tehostettiin.

Talo ei kasvanut vain sisältä päin. Sen ympärille rakennettiin myös lisäsiipiä ja rakennuksia. Uusia toimintoja, rakenteita ja kokonaisuuksia liitettiin osaksi taloa –vastaamaan uusia tarpeita ja muuttuvaa maailmaa. Lisäsiivet olivat tarpeellisia. Ne toivat tilaa, suojaa ja mahdollisuuksia.

Vähitellen huomio alkoi kuitenkin siirtyä pois talon ytimestä. Yhä useampi kulki lisäsiivissä, ja ydintalo jäi hiljalleen taka-alalle.

Taloon tuli myös uutta teknologiaa. Lämmitys uusittiin – yhä useammin uusiutuvilla energioilla. Valaistus parani, ilmanvaihto kehittyi ja järjestelmät auttoivat pitämään talon kunnossa ja vähentämään hukkaa. Teknologia teki talosta mukavamman, kestävämmän ja energiatehokkaamman. Se oli aidosti hyvä asia.

Samaan aikaan seiniin vedettiin tapetteja – prosesseja, sääntöjä, mittareita ja järjestelmiä. Tapetit olivat tarpeellisia. Ilman niitä talo ei olisi kestänyt kasvuaan ja monimutkaistumistaan.

Vähitellen tapetteja tuli kaikkialle. Kerros kerrokselta ne peittivät alkuperäisen rakenteen. Ei siksi, että perusta olisi kadonnut, vaan siksi, että sen ajateltiin olevan itsestään selvä.

Samalla huoneiden käyttö muuttui. Alkuperäisen talon keittiössä ei enää ehditty pysähtyä samalla tavalla. Kammarissa käytiin harvemmin – tekeminen vei voiton ajattelusta. Ja iso tupa täyttyi aikatauluista, kalusteista ja järjestelmistä, kunnes siellä ei ollut enää tilaa olla yhdessä.

Talossa asui ihmisiä. He tekivät parhaansa.

Mutta vähitellen he alkoivat väsyä. Ei siksi, etteivät he välittäneet –vaan siksi, ettei talo enää tukenut elämää samalla tavalla kuin ennen.

Talossa ei ollut enää yhteistä tilaa olla ja tehdä yhdessä. Ja juuri sitä ihmiset alkoivat kaivata.

Talo on yhä paikallaan. Se toimii. Järjestelmät pyörivät, teknologia auttaa –ja moni asia näyttää toimivan jopa paremmin kuin ennen.

Ja silloin alettiin kysyä:

Miksi täällä on raskaampi elää, vaikka järjestelmät näyttävät toimivan paremmin?

Vastaus ei ollut teknologiassa. Eikä tapeteissa.

Vaan siinä, että emme enää nähneet, mikä taloa kantaa – emmekä muistaneet, mitä varten tämä talo on rakennettu.

Halusimme entisöidä taloa. Ei rakentamalla uutta tai palaamalla menneeseen, vaan tuomalla talon alkuperäisen hengen takaisin näkyviin –tähän aikaan ja tähän todellisuuteen.

Entisöinti ei alkanut sattumalta mistä tahansa. Se alkoi keittiön ovelta.

Keittiö oli ollut pitkään vähällä käytöllä. Ei siksi, ettei sitä olisi tarvittu, vaan siksi, että muut tilat olivat vieneet huomion.

Ajan myötä keittiön oven lukko oli ruostunut. Kodin sydämeen ei ollut mahdotonta päästä –mutta sinne ei enää menty vaivatta.

Aloitimme pieneltä alalta oven ympäriltä ja poistimme tapettia kerros kerrokselta. Vähitellen kantava rakenne alkoi tulla näkyviin, ja tapahtui jotain yksinkertaista ja voimakasta: ihmiset muistivat, mitä varten tämä talo on rakennettu.

Hirsi on säilynyt kuivana ja lujana –kantavana, alkuperäisenä –huolimatta kaikista vuosista ja kerroksista sen päällä.

Olemme vasta työn alkumetreillä.

Siksi kutsumme talon kaikki asukkaat mukaan entisöintityöhön –koska talo kuuluu meille kaikille. Ja siksi pidämme siitä huolta, myös niille, jotka tulevat meidän jälkeemme.